Reeni & lepi

02.02.2014, Ile

Heip,

Eikä oo kun pari viikkoa edellisestä rustauksesta! 

Väliin on mahtunut aika monta kisaa kuitenkin, alkaen tietysti hyvin menneestä Seefeldin viikonlopusta. Kaikki kolme kisaa ihan mukavasti
siihen kymmenen ja viidentoista väliin, mäkiosuuskin antoi positiivisia merkkejä! Parin hätäsen kotipäivän jälkeen olikin jo oberstdorfin 
viikonloppu, hyppy kulki mukavasti silloinkin. Hiihto osoitti jo siellä hyytymisen merkkejä, perusrytmi on kisojen takia ollut liian kauan hajallaan. Vaan sitten piti lähtee Predazzoon..

Vanha tuttu ei pettänyt, vaan oli yhtä vaikea kuin aina ennenkin. Kolmella harjoituskierroksella ei temppuja tehty ja kisaan tuli sitten sen
mukainen luikautus. Siinävaiheessa oli peli vielä auki, mutta kun ei narut ladulla heilunu sitten huonostikkaan. Kaveria peesaamalla sai lohtumitalin
kaulaan, tai oikeastaan Artun kaulaan kun ei kerennyt palkintojenjakoonkaan edustamaan...



Ei jäänyt yhtään harmittamaan että nuorten kisat loppuivat osaltani siihen, reeniä ja lepoa sopivassa suhteessa tässäkohtaa kaivataan että
sitten Sotsissa voi esiintyä isänmaata häpäisemättä. Toivottavasti aika riittää tilanteen rauhoittamiseen!

Ensimmäiset urheilijat on jo kerenny sotsiin, kai ne kisat on jo aika lähellä?? Kirjotukset jo viiden päivän päästä? Taitaa tekemistä riittää 
viimesillekkin päiville ennen olympialaisia...

  

-Arvaa kuka



 

Lisää kommentti

Kuvavarmenne

Kuvavarmenne

URHEILIJAA TUKEMASSA: