Light Of The End, PART 2

26.05.2017, Ile

Light of the end, Part  2

 

As i promised, i'll write the blog also in english. To be optimistic, I hope that everyone can get my points out from this "rally-english", and to be realistic, i just hope i won't accidentally hurt anyone with my writings!

 

 It took some time after season to collect all thoughts and feelings season gave me, that's why it took also quite a long time to get ready with this blog. I felt like i'm not ready to give things out, because i haven't processed them enough to be clear even for myself. That's why my text starts from Malaysia and ends in Kilpisjärvi! 

(I added opening and the writing dates later when i realised how much my point of view changed as time went, text was no longer in "one piece")

 

26.3.2017

Here we are, in the light of the end, this time it means the golden sun of tropical paradise, gently waving sea and a coconut tree giving it's precious shadow for our white skin!

 

Not really, actually it's just standing in a terrible traffic jam in the halfway of Singapore and Kuala Lumpur, while Langkawi island, next destination, seems to be as impossible to reach as Eric Frenzel's back during a cross country competition! 

 

As some of you have maybe read from my outcome through the season, even if the final result showed the bright side of stability, it was quite long and heavy winter for myself. I felt like an "underachiever" all the time,  like i was never able to do what was expected. That feeling was heavy to travel with.

 

15.4.2017

However, i hope these heavy moments also gave me something, as it made me fight for better results. I mean, it made me to find new ways to develop as it showed my "weak points" also in phsychological way. I had to face more "bad feelings" than ever before, so i also had to process them more, faster and deeper, than before. That was something i partly did well, and partly not. 

 

When i look back to results of the season, after the disaster in the beginning, things built up better and better all the time even if i was not so happy at any point of the process. I would say, i swallowed these disappointments quite well.

28.4.2017

But why did the process stop? Why i wasn't able to do the "perfect competition" even once? Results were not actually bad at any time of the season, as my physichal condition was o.k all the time, but somehow it was too hard to show my best jumps in competition. I waited a new start in Lahti, as there was a break from WC before championships. I partly got it, also at this point in physichal way, but not in psychological way.

 

I had best jumps of the winter in Lahti's official trainings, i felt well prepared and thought that i'm ready to take the pressure during home world championships. But then, when the opportunity came over, i was like a bag of sand on ski jumping skis. Ofcourse things are not that black and white, there was also good jumps in lahti, but the result requires perfect action and perfect timing for it. Once again I could not perform as well as i could have been able to.
 

 

8.5.2017

After Lahti, i Thought that things are getting easier as the stress from "home worlds" was over and there was only things to achieve ahead. Fear of failure was no longer around in every-day life, until the race situation came over again. Now when i look back then, i think it was even worse than before. I fed it with my way of thinking: "how it can be so difficult now, when i don't need to be nervous anymore". I like got angry for myself being so nervous. I tried to ignore that i made the pressures for myself, and it just got worse when I tried to shut it down. 

 

At this point, you can see how the results of "final tournament" were like a ride in rollercoaster. As well, i was an hell of a rollercoaster-ride for people around me. First time in my career i had to admit that i just cant stand this much disappointments anymore. And then i saw there was only one way up from this swamp, although I if someone could try dig my way to china through all the sh*t between!

20.5.2017

(This break here was cause of studying, i pretend to myself, or just laziness...And i wrote the opening text at this point! )

 

So now as i read the text above, i see my "soul journey" i made during off-season and spring. At first i was clearly afraid to face these things, as thinking of it made me more depressed. I remember how i waited things just jump on their places, like the puzzle would solve itself. But finally i just had to face it, that i have to change myself. I was ready to write that two weeks ago also, but now in Kilpisjärvi I finally got myself to do it!

 

So, to answer for myself to questions asked 28.4., I would say I was just fighting against myself all the time. I tried to achieve something to make myself happy, result was the only thing i was really looking at when someone asked how i feel at the moment. I tried to hide it even from myself, but as i look back my messages, media statements, social media etc.,  I see how the latest result defined my mind and feelings, no matter what was happening around. Ofcourse there has always been also these obligatory phrases, "let's enjoy, great atmosphere, bla bla..." but i can tell my actions were far from that. It's been quite difficult to admit for my self that i have to change. Way of thinking, which I earlier thought to be my strength, has become my biggest problem.

 

All these conclusions I ended up with, brought the light back in my mind after long, dark time. Realizing the problem is not a solution, but it gives you the way to follow. Instead of the unknowing, fearful feeling i had before, admitting the problem made me already much more comfortable in all my actions. Result-based motivation will be big part of me until i hit the grave, but it can't be the only way to reach happiness. 

 

Going through the difficult times (=bad results, injuries, etc.) also in shorter terms, and in advance to avoid the fear of failure, requires wider variety of positive things to follow. When things are running up well, it's easy to forget all the other things than results, because then achievements will keep up the good feeling. When the base drops, as it always will at some point, feeling of emptiness appears "suprisingly" with it's depressive power. It won't grow up in fight-back feeling if the only reason to fight is the final result. Also the path up there, towards the goal, should be the one you would choose even if it never takes you at the destination. 

 

This year my "season summary" was this kind of a story. Somehow it became quite personal and not so happy story, but believe me, writing of it was like an therapeutic sesion in the front of the mirror. 

 

Hard work goes on, to Pyeongchang and beyond

Ilkka

Light of the end

13.03.2017, ILE

Light of the end

 

Jo alkaa pohjolassakin valo taas voittaa, ja rapsakat keväthanget houkuttelevat hiihtämään aamupakkaseen! 

No ei tosiaan, vettä tulee ja laduilla on niin paljon roskaa ja muuta paskaa, että vartin jälkeen on sama onko lähtiessä pohjassa ollut liisteri vai pulveri. Ja vastatuuli puhaltaa sadetta tukien sekä mennessä että tullessa.

Tässä vaiheessa kautta, kun käytännössä yhtäjaksoista reissua on takana viitisen kuukautta, alkaa olemaan herkkä myös epäolennaisuuksista valittamiseen. Olennaisuuksista puhumattakaan. Hommien kolahtaessa kumpuun, ei mielessä ole kuin puoli vuotta hukkaan heitettyä aikaa. Ilman sisältöä. Laiha lohtu on se, että kohta pääsee taas tauolle.

Tätä tekstiä varten pyysin kysymyksiä, jottei menisi pelkästään turvallisen vakiopaskan jauhamiseksi. Kysymyksiä tuli, kiitos siitä, ja on ilahduttavaa että tulosten ulkopuolisetkin asiat kiinnostavat. Vastaus jokaiseen kysymykseen löytyy näiltä riveiltä, tai niiden välistä! Welcome! 

 

 

Tällä hetkellä vieressäni makoilee Mutrun Leevi. Leevin kanssa asustelen ainakin Trondheimin pätkän, yleensä kämppiksiä vaihdetaan aina majapaikan vaihtuessa, nyt kun on kavereitakin hyvin mukana. Leevi katsoo pasilaa, siinä sitten kivasti makoilee ja hihittelee. Yksin iPadilleen hihittelee. Yksinään makoilee tylsistynyt Leevi, tuo selkärangattoman nykynuorison tiivistymä! Tuijottelee näytölle siinä, huonoille vitseille naureskelee...

Näin sitä varmaan Rauno Repomies kuvailisi. Jokunen jakso saattanut tulla katsottua itsekin...

Makuuasento, vapaa-aika ja valmis ruoka kuulostaa korvaan oikein kivalta, ja sitähän se joskus onkin, mutta homma kääntyy ympäri kun sitä toistaa puoli vuotta putkeen. 

Pääosinhan tämä meidän matkustamisemme on odottamista. Pidemmällä tähtäimellä odotetaan kisapäivää, ja toiminnot tähtäävät optimaaliseen kilpailusuoritukseen. Odotus jaetaan pienempiin yksiköihin; odotetaan seuraavaa harjoitusta ja valmistaudutaan siihen, odotellaan sopivaa aikaa syödä, odotetaan sopivaa aikaa mennä nukkumaan. Suurin osa päivistä jakautuu noin kahden tunnin jaksoihin:

1. aamupala+pieni lepo 

2.harjoitus+ lounas 

3. Päivälepo+välipala 

4.toinen harjoitus+päivällinen 

5. Palaverit, käsittely, iltatoimet. 

Koska päivässä on neljästä viiteen tarkalla kellonajalla säädettyä toimintoa, oma aika on pätkitty tunnin-kahden mittaisiin jaksoihin, joiden aikana on aikaa hoitaa siviilielämän asiat sekä yrittää irtaantua hetkeksi suoritusten ajattelemisesta. Kisapäivät ovat toki asia erikseen, keskiarvoisesti mäen verryttely alkaa n. 9.00 ja hiihdon loppuverryttely loppuu n.klo 16. 

Tästä johtuen reissupäivät, jolloin ehtii tehdä jotain muuta kuin maata ja urheilla, ovat melko vähissä. Tälläkaudella muistan sellaisia reissupäiviä kaksi; toinen vietettiin Innsbruckissa ja toinen Prahassa. Tekemisen mahdollisuudet rajoittuvat siis pääosin siihen, mitä hotellihuoneessa voi tehdä. Itselleni, kuten moni varmaan tietääkin, musiikki on tärkeä osa tätä tekemistä, se kun on nykyään niin helposti tietokoneella toteutettavissa. Toki myös kitara on mukana aina kun sen paikanpäälle saa kuskattua. Opiskeluajoiltani muistan sen, miten vastenmielistä ne pari päivän vapaa-aikapätkää oli käyttää lukemiseen. Pöntössä vihelti siperian tuuli, ja alkoi hommasta ilo katoamaan hyvin äkkiä.

Olen kirjoittanut tätä tekstiä nyt puolisen tuntia, ja aikaa kirjoittamiseen on tällä erää jäljellä noin 25 minuuttia!

 

Kaiken kaikkiaan, matkustelun ja kilpailukauden aikana suurimman haasteen muodostaa mielestäni kaavaan kangistumisen kestäminen; päivän täyttää helposti hermostuksissaan pikku jalottelulla, jumppaamisella, ilta- ja aamulenkeillä, ja niin edelleen. Vireystilan kontrasti heikkenee äkkiä; lopulta et ole optimaalisessa vireessä tärkeimmän suorituksen aikana, etkä myöskään rento silloin kun pitää palautua. Ja kierre on valmis, kun huono tulos takoo takaraivossa aamusta iltaan houkutellen ihan pienelle ekstralenkille.

 Jos  joku luulee tässävaiheessa että tietäisin, miten homma sitten pitää hoitaa, niin katsoo tuloslistaa. Jos taas tulee mieleen, että helppohan se on kopioida sen ykkösen päivärytmi ja poks vaan alkaa homma luistaa, niin metsässä ollaan taas. Kopiointi on helppoa, mutta. Toinen rauhoittuu parhaiten kävellessä, toinen syödessä, yksi löytää sisäisen rauhan kirjasta, toinen hierontapöydältä. Fyysinen potentiaali menestyä (esim. Top 3.) löytyy maailmancupissa kisaan pääsevistä 50 urheilijasta joka viikonloppu noin kahdeltakymmeneltä. Koska tuloksen saavuttaa kerrallaan kuitenkin vain kolme, on selvä, että oman pään ja kehon valmius saavutetaan hyvin eritasoisesti. Tässä vaiheessa uran aikana hankittu fyysinen suorituskyky on vain työkalu, ja kyllähän jokainen osaa vasaralla ohi isostakin naulasta lyödä. 

Tästä saatiinkin hyvä aasinsilta Lahteen ja noihin hienosti suomalaisen talvi- ja yksilöurheilun alennustilan katkaiseviin maailmanmestaruuskisoihin!

Kuvaan nyt valmistautumisen perusteet hyvin suurpiirteisesti: jokaisen urheilijan tavoite on olla parhaassa fyysisessä suorituskunnossa arvokisojen aikana. Toteuttaminen vaatii lähinnä fysiologian ja oman kehon toiminnan tuntemusta. Henkisen tilan virittämiseen työkaluja on lukemattomia, psykologi alan ammattilaisena osaa auttaa jokaista oman flow- tunteensa löytämistä kovankin paineen alla. Töitä tekemällä sekin puoli kehitettävissä. 

Ja nyt sitä ollaan sitten puomilla. Tiedät olevasi fyysisesti talven parhaassa kunnossa, muutahan sitä ei osaa toivoakkaan! Mutta.

Palataan siihen naulaesimerkkiin, vaikka sen käyttö alkaneekin jo ensimmäisellä läpilukukerralla hävettäämään.

Kahdellakymmenellä urheilijalla on kädessään vasara, jolla naulan voi pamauttaa sisään. Loput kolmekymmentä ovat varanneet mukaansa kuusiokoloavaimia, akkuporakoneita, kiintolenkkiavaimia, sahoja muiden naulojen katkomiseen, hiomapaperia pilkkuja varten ja niin edelleen. 

Näille kahdellekymmenelle urheilijalle jaetaan naulat, joista osa on valmiiksi käyriä, osa väärinpäin, osa niin isoja ettei yksinkertaisesti vasarassa riitä joulet. Toisinsanoen olosuhteet, välineet, paineet ja muut astuvat mukaan peliin. Lyöntivaiheessa jollakulla käsi hikoaa, toista kaveri vähän tönäisee. Lopulta vaan kolme kaveria saa sen naulan sisään. Ja tälläkertaa minä en saanut . Kyllä minulla vasara oli ja jonkun kerran hyvä naulakin, mutta lopputulokseen vaikuttavat tekijät, siis oma suoritus sekä ulkopuoliset muuttujat, eivät olleet osuneet yhtäaikaa yhteenkään kisaan. 

Yhteenvetona kisoista: hypyistä hyviä oli kolme neljästä; pienen mäen henkilökohtaisen kisan hyppy oli huono.

Hiihtosuorituksista hyviä oli kaksi, pienenmäen henkilökohtaisen kisan sekä joukkuekisan hiihdot. Toki muiden suoritukset myös tähän osin vaikuttavat letkojen muododtuessa, joten fyysistä suoritusta on vaikea arvioida suoraan hiihtoajan mukaan.

Tulosta ei tullut joten en ole kisoihin tyytyväinen, mutta elämä ja työnteko jatkuu.

Maailmancup jatkuu osaltani sijalla 7., jonka säilyttämistä kauden loppuun pitäisin tämän kauden tavoitteiden mukaisena. Oslon perusteella viimeinen viikko tuntunee nälkävuoden mittaiselta, olo on hakattu niin henkisesti kuin fyysisestikin!

Ja mitä kauden jälkeen? No reissuun! Sillä reissulla ei ole aikataulua eikä herätystä, ei lounas- tai päivällisaikaa. On vain aikaa. Reissun jälkeen otan kitaran käteen ja linnoittaudun läppärini ääreen pariksi viikoksi! Ai sitä luomisen tuskaa! Kauden aikaiset sävellykset ovat toistaiseksi melko mollivoittoisia, saa nähdä muuttaako Trondheim tai Schonach tilannetta!

Lopuksi, jotta saadaan tarinalle onnellinen loppu, palataan homman juurille. Tekemisen ilo päivästä toiseen, halu kehittyä, unelma tavoitteiden saavuttamisesta, ja kaikki muut niin hienot urheilun tarjoamat jutut jotka usein tuntuvat itsestäänselvyyksiltä, nousevat vaikeina aikoina suureen arvoon. Hyvien kisojen jälkeenhän sitä on yhtä hymyä ja kaikki tuntuu kivalta, mutta jos tulos ei miellytä, täytyy voima kaivaa muualta. Vaikka tavoitteisiin ei aina päästä ja tulokset eivät ole optimaalisia, on jokaisella urheilijalla oikeus nauttia työstään päivästä toiseen. Itse en ole siinä vielä kovin hyvä, mutta koen kehittyneeni. Se on mielestäni tärkein työkalu, mikä pakkiin on tälläkaudella saatu.

 

-Ilkka

ps. Koska ideana on kirjoitella toistekin, kyselkää ihmeessä aina jatkossakin mieleenne  tuelvia kysymyksiä! Ja ei tarvitse puhua edes urheilusta!

 

Nytkö Jo?

24.11.2015, Ile

Tervetterve,

Blogia pyrin jatkossa jakamaan täälläkin! Alkaa olla niin monta julkaisukanavaa ettei pysy itsekään perässä... ;)

Tuntuu äkkiseltään että viimeviikolla kirjottelin inttijutuista ja harjoituskauden ensiaskeleista. Mutta ei se ihan ollut viime viikolla, ei viime kuussakaan. Äkkiä meni taas kesä ja syksy, mutta olihan siinä touhuakin kyllä melko paljon. Team Huuhankatu (alla, eli velipoika Matti "makkara" Herola ja Jussi "mörkö" Salo) ei ole kovin paljoa Kuopiossa viihtynyt...

image

Kurkkusalaattihommien päätyttyä 24.9 tässä on sitten oltu pelkästään näillä töin, ensimmäistä kertaa. Eikä ole kyllä vielä tullut semmonen olo että aikaa olisi ollut liikaa tai tekemisestä puutetta. Viimeisestä kahdesta kuukaudesta kotona on ehtinyt viettää yhteensä noin kaksi viikkoa, jaettuna pääosin parin vuorokauden mittaisiin pyykinpesujaksoihin.

Välillä sitä herää ihmettelemään että tosiaan, tässä on vapaa tekemään niinkuin itse parhaaksi katsoo. Saa nähdä sitten että osaako sitä itse pitää ohjat omissa käsissä, vai onko sitä liian tottunut vaeltamaan käytännössä pakollisten asioiden mukaan!

image

Vaan mennäänpä asiaan!

Maailmancupin avaus on neljän päivän päässä, ollaanko valmiita? Kuvasta päätellen ei paljon naurata?

Paperilla ainakin valmiimpia kuin koskaan ennen, harjoitusmäärää saatiin hilattua viime vuodesta tähän mennessä ylöspäin n. 10%. Lisäksi tehoharjoittelua/kisoja oli kesän aikana enemmän, ja hyppymääräkin oli aiempaa isompi.

Näkyykö se sitten tuloksissa?

Se onkin sitten ihan toinen juttu :D Lajin luonne kun tuppaa olemaan sellainen että yhden kilpailun tulos koostuu niin monesta muustakin asiasta kuin senhetkisestä fyysisestä kunnosta. Mäkiosuus on helppo pistää pakettiin ihan pelkän jännityksen vuoksi, eikä joskus täydellinen hyppykään riitä mihinkään, jos ei tuuri käy kohdalle. 

Tottakai on muistettava että todennäköisyys koviin tuloksiin nousee huomattavasti fyysisen suorituskyvyn mukana, mutta suurin haaste on mielestäni tähänkin asti ollut potentiaalin ulosmittaaminen kisatilanteeseen. Joten tavoitellaan pidemmällä tähtäimellä edelleen samanlaista maltillista kehitystä, mitä on onnistuttu tekemään viimeiset vuodet. Mutta onhan se selvää että ennen jokaista kilpailua tavoite on oltava podiumilla, vaikka tiedetäänkin että sen saavuttaminen ei olevaina mahdollista, ei edes joka kerta, olipa kyseessä kuka tahansa :D Mutta on sinne tällä kaudella jo päästävä, vaikka väkisin.

Jos nyt etsii jotain kehityksen merkkejä kesältä, niin kesä-gp:llä sijoitukset olivat parempia kuin kertaakaan aikaisemmin, erityisesti hyppy kulki loppukesästä hyvin. Harjoituskausi kokonaisuudessaan oli ehjin tähänmennessä, ilman sairasteluita/muita hidasteita (Armeijaa lukuunottamatta). Joten eikai tässä auta kuin pistää hymy huulille ja alkaa ulosmittaamaan tuloksia kisoissa, kyllä se sieltä ennenpitkää tulee!

image

Sitten vielä loppukevennys!

Tällä pidemmällä ensilumenleirillä, joka siis venyy lähes kuukauden mittaiseksi, olen pitänyt kitaraa&vehkeitä mukana, että on muutakin tekemistä kuin kännykän räpläys. Pari kertaa soittelemassa kävi itävaltalainen maailmanmestarikin! Ja selfiehän siitä piti ottaa...

image

Eikä siinä vielä kaikki! Rovaniemen urheiluopisto tarvitsi mannekiineja ruuanlaittovideoihinsa, joita käytetään ilmeisesti uusien akatemialaisten opetukseen (varoittavina esimerkkeinä?). Ammattilaisen ohjauksessa härän ulkofileepihvit olivat ihan siedettäviä, senverran säälin muita että söin kaikki itse ;)

image

Toisena kokkina muuten hääräilee Wille Karhumaa, Rovaniemen lahja suomen yhdistetylle!

image

-Ilkka

Kevättä&rusketusta rinnassa!

06.05.2014, Ile

Hejsan på er alla, sanosin jos oisin ruotsalainen! Ja jos englantilainen, I would write this in english, but i'm not, so i'll wait few days and hope that I somehow could write in English, too! 

Tässä kevättauolla on ollut ilmeisesti liian rankkaa organisoitua koneen ääreen naputtelemaan uutta tekstiä tänne tai mihinkään muualle. Otetaan nyt sitten tiivistetysti tässä aluksi vähän kevään tapahtumista!

kilpailukausi tosiaan loppui Rovaniemelle SM-kisoihin, mutta jatkui heti seuraavana viikonloppuna Jyväskylässä, minarikupin merkeissä! Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja paljon muutakin, ja kaiken muun hyvän lisäksi kaikki säästyivät ainakin päällisin puolin ehjinä, kilpailun kovuudesta huolimatta!

                                                                                                      

Minarikupin jälkeen olikin sitten loman aika, pari viikkoa Balilla poisti pahimmat kaamosmasennuksen oireet ja auttoi vaihtamaan nahkan. Oli muuten ihan kiva paikka, löytyy rauhallisempaa tai ei-niin-rauhlista paikkaa varmasti jokaisen makuun, eli voi suositella Turkkiin ynnämuihin kyllästyneille auringonetsijöille!

                                     

Parin viikon irtaantuminen kotoa ja koulusta, lisäksi tietenkin urheiluhommista oli kyllä ehdoton tähän paikkaan, pitkän kisakauden jälkeen oli pää täynnä
parhaansa tekemistä ja parempaan pyrkimistä. Lomalla sai olla oma huono itsensä ihan vapaasti :) Toisaalta reissun jälkeen oli ihan kiva tulla kotiin, eipä sitä tässäkään liikaa viimeiseen puoleen vuoteen ole aikaa tullut vietettyä..! 
 
 
                                                                  
 
Reissun jälkeen olikin sitten kevättauko lusittuna ja päästiin takaisin sorvin ääreen. Nyt on pari ensimmäistä reeniviikkoa takana ja alkaa homma taas tuntua kutakuinkin normaalilta. Pikkuhiljaa sitten ruuvi kiristyy ja leiritys alkaa, uusi kausi alkaa pyöriä mielessä ja niin edelleen! Hyvän viimekauden jälkeen intoa riittää taas, vaikka onhan siihen talven tuloon vielä aikaa kun ei kesästäkään ole vielä merkkejä....
 
Viime vuodesta kehitystä haetaan pienillä harjoitusmäärien lisäyksillä, tehojen lisäämisellä (=kovempia harjoituksia) sekä terveenä pysymisellä! Saa nähdä montako viisaudenhammasta tänävuonna poistetaan... Viimevuosi oli tosiaan liian rikkonainen, ja sen vuoksi suunnitellusta harjoitusmäärästä jäätiin jonkin verran. Mutta kompromisseilla ja kisakauden aikaisella harjoittelulla sai jonkinverran paikkailtua. Toivottavasti ensivuonna paremmin!
 
 
Yritän palata asiaan pian, ja varmaan englanniksikin pitää koittaa lähipäivinä rustailla! Mutta se tulee olemaan sama teksti rallienglanniksi käännettynä, joten sitä tuskin kannattaa lukea muuten kuin ihan huumorimielessä!
 
- alkka
 
                                                                      
 
 
 

Time after olympics

23.02.2014, Ile

Hello, 
this time i try to write in english, so even Finnish readers can't understand :)

To sum up my olympics, i made two similar results (16th ad 14th) with wholly different ways leading
to them, In first competition, disaster happened in the hill. If you start 29th to CC part, youv'e already lost the game.

And the second one, more satisfying jump and 16th after jumping. but bomehow, being 9th fastest skier gave me only
two steps better postition in finish than in start. 

So after all, my level was not high enoug for taking top10, but i'm still stupid enough to believe that four in years
I can make enough progress! 



And now, shall we forget these olympics? I just realized that i've been thinking these competitions enough,
from few years before to these days after. Now, i need something else:) 

 


These pictures tell something about olympics... but not sure if winter or summer! For crowd, Sochi must have been amazing place to spend time.
As an athlete, there was not enough time for take everything from these amazing possibilities. But luckily we got something:)

At the moment, the biggest thing which olympics and Russia gave me, is the worst flu i've ever had! We'll see if i get well before
Lahti, i'm not in hurry and it's better to wait too long than be hasty...



Thanks for Google translate ans 10 years of studying of English making this possible!

-Ile

 

Sivu 1 / 3 Seuraavat »